Annin ja Samun häitä vietettiin syyskuussa. Olin mukana tallentamassa päivää morsiamen alkuvalmisteluista asti Tornissa, josta pukeutumisen kautta siirryttiin ottamaan potretteja Holiday Innin katolle ja Ainolan puistoon.
Päivän kohokohtia ehdottomasti potretit molemmissa kohteissa, morsiamen ryöstö Keltaiselle Aitalle, Bestmanin suorittama roast vieraiden esittely ja tuoreen avioparin tunteikas ensimmäinen tanssi. Kaikin puolin hienot juhlat, vieraat ja morsiuspari! (lisää…)
Lokakuussa harrastettiin maakuntamatkailua, kun sain mahdollisuuden olla kuvaamassa Emman ja Sampon häitä. Päivä oli kaunis, kuten morsiankin. Vihkiminen tapahtui Kempeleen vanhassa kirkossa, josta matka jatkui Haukiputaan Martinniemen saha-alueelle Martinhovin kartanoon. Martinhovissa en ollut ennen kuvannut, joten nyt sekin paikka on korkattu.
Itse juhlassa tunnelma vaihteli laidasta laitaan. Välillä setä nauratti juhlaväkeä kiinalaisella puheellaan. Välillä taas sulhanen kostutti silmäkulmia morsiamelle tekemällään laululla. (lisää…)
Henri Luoma | henri[at]hlp.fi | +358 40 5930 582