Vajaa vuorokausi ja starttaa sarjassaan toinen Rokua Geopark Challenge. Kisassa on kaksi sarjaa; Xtreme (24h) ja Adventure (6h). Viime vuoden tapaan olen Neloselle tekemässä timelapseja 24h kisasta. Viime vuonna valvomista kertyi ~40 tuntia ja kävivätpä Pelson vankilan vartijatkin tivaamassa, että millä asioilla oikeen autossa kyttäilen keskellä yötä.
Tänä vuonna kisasta tulee kova ja maisemat reitin varrella huikeita. Parempi olla paljastamatta tässä vaiheessa enempää kisan kulusta. Sen verran voin sanoa, että onneksi on perhokalastus ajoilta neopren haalarit tallessa. Yritän Instagrammilla päivitellä tuohon oikeaan laitaan kuvia omasta meiningistä kisan aikana. Kisaa voi seurata reaaliaikaisena GPSseuranta.netistä.
Olin eilen tarkistamassa kuvauspaikkoja Vaalassa ja Manamansalossa myöhään yöhön ja jos yhtään osuu kelit kohdalleen, niin kovaa matskua tulossa. Alla kuvia eilisillan auringonlaskusta.
(lisää…)
Tien 22 varresta löytyy pari billboardia, jotka on aikoinaan kuvattu Rokualla.
Mainokset ovat muuten Intranzen porukan käsialaa.
No niin. Pitkään on blogi ollut pystyssä, mutta jostain se on aloitettava. Mieleistä teemaa ei blogille ole vielä löytynyt, joten se muuttunee vielä tässä jossain vaiheessa. Tällä hetkellä hakusessa vähän tummempi teema, mutta muutkin kelpaa mikäli omaan silmään sopiva vain löytyy. :)
Eilen kuvasin erään tavaratalon skoottereita ja päätin (lisää…)
Henri Luoma | henri[at]hlp.fi | +358 40 5930 582